sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kulttuuripäivä

Heippa!
Perjantaina pidettiin kunnon perhepäivä ja käytiin keskustassa kävelyllä, Kiasmassa ja lopuksi sitten Ursulassa syömässä.
Kiasmassa kävin tosiaankin jo toista kertaa ja voin sanoo etten toisella käynnillä enään tykänny näyttelystä. Tuntui ihan kuin joku mielipuoli oli ne kaikki teoksen sinne tehny ja joo ei yhtään mun juttu, vaikka oli siellä toki muutamia lemppareitakin!




Myöhemmin sitten tosiaanki käytiin siellä Aleksin viidennessä kerroksessa olevassa Ursulassa ja se kyllä nousi mun ravintolalistassa hyvälle kolmossijalle!


Päivänasu kuvia ei oikein viikon aikana saanu otettuu, mutta asiaan tulee muutos sillä nyt kun koulut alkaa niin mun kuvaaja aloittaa taas työnsä:D

-Katja

maanantai 12. lokakuuta 2009

Matkakuume

Tälläisinä kylminä ja sateisina päivinä iskee kaikista eniten matkakuume ainakin mulla. Tänään Hesassa oli hirveen myrkyinen sää ja teki niin mieli päästä jonnekkin etelään tai kyllä esim. Lontooki kelpais kunhän siel ei olisi näin kylmää. Mikä olisi nyt taivaallisempaan kuin makaa jossain rannalla tuolissa, juoda jotain kylmää juotavaa ja ottaa aurinkoa, aah...

Tänne voisin lähteä vaikka nyt heti!

Hawaii





Rondinara


Pariisi



-katja

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Hejssan !

Nyt on loma korkattu ja hyvin se alkokin. (:Ette oikeesti usko miten onnessani oon lomasta ! ah vielä kokonainen viikko jäljellä. Saaressa saunoiltiin, syötiin, juteltiin, pelailtiin ymym. Oli ihan mahtavaa olla pitkästä aikaa taas tyttöjen kanssa ! Koululta kun ei niitäkään oikeen kerkee näkemään. Kuvien ottelu tosin jäi vähän vähemmälle, että siitä ei sitten sen enempää :D
Tää päivä onkin sit menny aika lailla lepäillessä ja syödessä. Saimpas tossa napsastua muutaman kuvasen syysmallistostakin :



Syystakin metsästys kävi tänä vuonna yllättävän nopeasti (harvinaista minulta.. ) Eipä tarvinnut kuin kävellä muutaman kaupan kautta H&M:ään (perus:D) ja siellähän ne oli mua jo odottelemassa. Tuli pieni valinnanvaikeus kumman ottaisi, joten päädyin sitten ostamaan molemmat. Saapahan ainakin vaihtelua :D Lyhyestä takista saa kauluksen ihan siististi ylös kylmän sään sitä vaatiessa. Ja jos tulee tyhmä olo ni kaulahuivi kruunaa. Harmaaseen takkiin kuuluu myös napitettava huppu, jonka otin ärsyyntyessäni irti. Sateella kyllä ihan kätevä (:



Ja tässä mun syksyn lämmike: neule onlysta suojaa ihanasti kaulaa ja lämmittää kylminä päivinä (: Täydellinen!


Äh kun nuo näyttää niin tyhmältä ja muodottomilta henkareissa, oisin muutoin laittanu enemmänkin. Ehkä sitten ku niistä saa kuvaa päällä ni koitan saada enemmä laiteltua. Tosin se saattaa hieman kestää, minullahan ei nimittäin tällä hetkellä julkaisukelpoisia kuvia antavaa kameraa ole (kiitos rakkaan ystäväni ;D), kuten varmaan huomaatte laadusta. Eli vierailen ainakin jonkin aikaa kavereiden kameroilla, saa nähä saakohan sitä joskus aikaseks omanki hankittua..

Mutta asiasta toiseen, huomasin itekkin kuvia katellessa et aika synkältä näyttää tää mun syyspukeutuminen. Ehkä ilma tekee kaltasekseen. Tullut himo harmaaseen, joiden kavereina yleensä liikkuu musta ja valkoinen. Ankeeta tosiaan :D Koitanpa saada vaatekkaappiin jotain pirteempää (ensin kuitenkin lompakkoon vähän täytettä..)

Ja asiasta vielä kolmanteen, jotain on vielä hankkimattakin ! Jokasyksyinen/talvinen helvetti on alkanut, nimittäin syyskenkien metsästys, ballerinoilla kun ei enää pitkälle pötkitä. Vaan millaiset sitä sitten ostaisi? Pitkävartiset saappaat ois jotain niin ihanaa, mutta kun ei niiden mallit oikeen sovellu mun jalkaan, näytän lähinnä vaan pelleltä :D joten pakko kai ideasta on luopua. Nilkkurit on sitten se mitä etsitään, vaan löytyykö mistään sellasia mun makuun.. Aika hiljasta on ollu viime vuosina, ja niin on varmaan tänäkin vuonna. En tajua mikä siinä on, eikö Suomessa oikeesti ole hienoja kenkiä, vai onko mussa vaan jotain nirsouden vikaa?! Vaatteita kyllä löytyis ku muille jakaa. Ääh. Mutta joo, ehkä kala nappaa tänä vuonna, ei saa olla pessimistinen.


Oon myös ollut jo jonkin aikaa ihan kahen vaiheilla näiden kanssa:



Mallista en oo vielä varma, mut oon kyl aika vakuuttunut noiden siisteydestä. Toimisivat hyvin ajattomina, vaikkei tänä vuonna sitten kauheesti käyttöä olisikaan.
Mitä mieltä?


Lopuks tässä teille vielä päivän piristystä: http://www.youtube.com/watch?v=8EtkuHzBVFM&feature=fvw
(Oonko edes vähän hurahtanut Musen uuteen levyyn ! Maltan tuskin oottaa jäähallin keikkaa.. Enää vajaa pari viikkoa! :P Putoon kohta tuolilta. Onko muita sinne tulijoita?)

Tässä kai tää sitten tällä kertaa, palaillaan taas !


Ps. Tän syksyn kylmyyden myötä alkaa aina mun kädet ihan hirveesti kuivua ja huulet rohtua. Kellään mitään hyvää vinkkiä näiden estoksi? En oo tähän mennessä löytäny vielä mitään kauheen toimivaa :D


-ipsu

torstai 8. lokakuuta 2009

Ohi on !

Koeviikko takana ja viikon syysloma edessä.. Onko parempaa fiilistä? Tieto siitä, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään tulevan viikon aikana (ihan kuin olisin tekemättä mitään) kuulostaa jotenkin kaukaselta ja niin ihanalta.
Huomenna heti lomanalkajaisiksi suunnataan tyttöjen kanssa yöksi saareen grillailun, chillailun, saunomisen ja hauskanpidon merkeissä. Tuolla on tultu käytyä jo muutamana aikaisempana kesänä, tosin silloin ilmat ovat olleet hieman suotuisammat;






Ja nyt tosiaan en tiedä missä sitä ens viikko hiihdellään, mutta eiköhän tää postailu nyt tässä pikkuhiljaa ala kukoistaa ainakin olettaen että Katja myös käyttää tätä joskus.. :D Mutta nyt ois varmaan aika siirtyä sänkyyn, jaksaa herätä vielä huomenna.

Öitä!(:

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Once upon a time..

Olipa kerran kaksi lukiolaistyttöä (ja on vieläkin). Eräänä harmaana päivänä he istuivat tylsistyneenä takarivissä matikantunnilla (ymmärrätte varmaan) molemmilla ankea ja ymmärtämätön katse silmissään. Toisen päähän pulpahti idea yhteisestä blogista, ihan vain vitsinä. He vilkaisivat toisiaan naurahtaen, ja siitä se sitten lähti. Miks ei yritettäis, voishan se olla ihan hauskaakin. Molempien päivä kirkastui ja matikantunti kului loppuun yllättävän nopeasti uutta blogia suunnitellen.


Ja heti koulupäivän jälkeen suuntasimme askeleemme innoissamme kuvaamaan ulos, ja tässä lopputulos (krhm, sensuroitujen joukosta):


Ja tähän loppuun vielä iha selkeyden vuoks henkilökohtainen esittely, ja tarinamme voi alkaa!



-ipsu






-katja

Mainostuskin ehdittiin aloittaa hyvissä ajoin..



Kiitos, kumarrus ja tervetuloa uudestaan ! (:


ps. Oikeesti Katjan kamera on luonnos vähän laadukkaampi :D
pps. Käykää myös kattoo toi kiasman uus näyttely, hieno oli!